Esko Tikkanen: Silver Coins of the Indian subcontinent from 499 until 1947

Viime vuoden loppupuolella ilmestyi Esko Tikkasen teos Silver Coins of the Indian subcontinent from 499 until 1947. Kyseessä on teos, joka esittelee Tikkasen kokoelman otsikon mukaisia rahoja, joita on yhteensä vaatimattomat 795 kappaletta teoksessa. Esipuheessa Tikkanen kertoo keränneensä kyseisiä rahoja 1970-luvulta alkaen. Kultarahojen hän kertoo olleen liian kalliita kerättävksi, jonka lisäksi niitä käyttivät Intiassa ainoassaan varakkaat ja kuninkaalliset henkilöt, eivät tavalliset ihmiset. Tämän vuoksi hän päätyi keräämään hopearahoja. Kokoelmassa on myös joitain kuparirahoja, mutta niiden hän kertoo olevan pääsääntöisesti liian kuluneita, jonka vuoksi niitä ei ole sisällytetty kokoelmaan.

eskoTeos värillinen ja sisältää laadukkaat valokuvat jokaisesta kolikosta, joten jos pöytälaatikosta löytyy näitä rahoja, niin tämän teoksen avulla ne viimeistään tunnistaa, joten Googlen kuvahaun voi nyt viimeistään unohtaa kokonaan. Asiavirheitä teoksesta on vaikea etsiä, sillä aihepiiri on sen verran vieras, että on parempi vain luottaa Tikkasen ammattitaitoon näiden rahojen osalta.

Kirjan tiedot:
ISBN 978-952-93-4939-5
Sivumäärä: 201
Kovakantinen
Teosta voi tiedustella esim. SNY:ltä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s