Rahaluettelot ja -hinnastot

Kaikista suosituin numismaattisen kirjallisuuden muoto on keräilijöille suunnatut erilaiset rahahinnastot, jotka toimivat samalla luettelona siihen mitä on milloinkin lyöty. Hinnastot voidaan karkeasti ottaen jakaa sekä osto- että myyntihinnastoihin. Ostohinnastot ovat lähinnä kauppiaille tarkoitettuja hinnastoja. Näihin hintoihin pitäisi pystyä sitten laittamaan kauppiaan voittomarginaali. Myyntihinnastot sen sijaan ovat sitten enemmän kuluttajille tarkoitettuja hinnastoja. Ongelma on se, että luetteloissa harvoin mainitaan kumpi on kyseessä. Tällöin oletus on usein, että kyseessä on myyntihinnasto.

Rahakabinetista löytyviä luetteloita ja -hinnastoja. Osa ajan tasalla, osa ei.

Rahakabinetista löytyviä luetteloita ja -hinnastoja. Osa ajan tasalla, osa ei.

Suomessa on julkaistu erilaisia rahahinnastoja ja -luetteloita useampi kappale eri kustantajien toimesta. Kaikista suosituin on vuosittain ilmestyvä Suomen Numismaatikkoliiton julkaisema ja Jorma Imppolan laatima ”Suomen kolikot ja setelit n. 1400-2015” -vihkonen, joka on edullinen ja varmasti ajan tasalla.

Imppolan luettelon lisäksi ainakin Pohjois-Karjalan Numismaatikoilla (2007), SNY:llä (2008), Holmastolla (2009) ja Ismo Parikalla (2012) on olemassa omat rahahinnastonsa, jotka tosin ovat huomattavasti vanhempia, eivätkä siten ajan tasalla ainakaan hintatason osalta. Taantumahan on pudottanut lähes poikkeuksetta kaikkien kohteiden hintoja kysynnän laskiessa ja ihmisten tinkiessä harrastuksistaan, kuten tämän vuoden Imppolan hinnastosta oli nähtävissä. Huhujen mukaan SNY on julkaisemassa vielä tämän vuoden puolella oman päivitetyn hinnastonsa. On myös muistettava, että Suomen rahat löytyvät myös kansainvälisestä Krausen maailman rahojen luettelosta. Vastaavasti Suomen suuriruhtinaskunta-ajan rahat löytyä useimmista venäläisten rahojen hinnastoista olihan Suomi tuolloin osa Venäjää. Luetteloiden välillä on tietenkin eroja, joista suurimmat erot lienee lueteltujen varianttien lukumäärässä ja rahojen hinnoissa, sillä eiväthän ne ole kiveen hakattuja, sillä hinnastojen kohdalla on syytä muistaa, että hinnat ovat ohjeellisia ja suuntaa-antavia. Ne perustuvat keskiarvoihin mitä kustakin rahasta on maksettu kuluneen vuoden aikana. Rautalangasta väännettynä tämä tarkoittaa, että jos rahasta X (kl. 6) on maksettu 35 euroa ja 45 euroa, niin keskiarvo on 40 euroa, joka laitetaan hinnastoon ohjeelliseksi keräilyarvoksi.

Massatavaran kohdalla kappalehinnoittelu on usein täysin turhaa, sillä massa myydään usein kilohinnalla, jolloin myyjän on turha kuvitella saavansa 1000 kappaleesta hinnastossa yhden euron arvoisiksi määritellyistä kolikoita 1000 euroa itselleen. Tyytyväinen saa olla jos neljänneksen tuosta summasta saa itselleen sillä massan myynti ei ole erityisen kannattavaa, sillä niiden myyminen vaatii saman työmäärän kuin arvokkaampien kohteiden myyminen. Samalla tavalla myös harvinaisten ja arvokkaiden kohteiden osalla luettelohinnat ja lopulliset myyntihinnat voivat poiketa merkittävästi toisistaan mikäli huutokaupassa samasta kohteesta kiinnostuneita on useampia henkilöitä, joilla rahasta ei ole pulaa. Tällöin hintaennätykset voivat paukkua rikki ja luettelohinnat mennä uusiksi.

Vanhentuessaan osa luetteloista saattaa säilyttää referenssiteoksen aseman, vaikka sen hintaosio olisikin vanhentunut merkittävästi. Tällaisia teoksia löytyy etenkin vanhempien rahojen kohdalla. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita David Searin Bysantin rahojen luettelo Byzantine coins and their values vuodelta 1974, joka on käyttökelpoinen referenssiteos yhä tänäkin päivänä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s