Myntkompaniet 9 huutokauppa

Ruotsalaisen Myntkompanietin yhdeksäs huutokauppa (14.11.2015) pitää sisällää poikkeuksellisen hienoja suomalaisia kohteita.

Mukana on muun muassa harvinainen Köyliön neuvostoupseereiden Sotavankileiri 1:n 10 markan kanttiiniseteli, jonka on suunnitellut leirillä vankina ollut Dimitri Tselenkov. Seteli on yksipuolinen, kuten yleensä kaikki vankileirisetelit. Tyhjällä puolella on leima, mutta pienemmissä yhden ja viiden markan seteleissä leima on etupuolella. Myytävänä olevasta setelistä näyttää puuttuvan numerointi ja kapteeni K. Mustosen allekirjoitus, joka kuuluisi olla (leimattuna) kaikissa suuremmissa nimellisarvoissa, mutta signeeratut setelit ovat signeeraamattomia paljon harvinaisempia. Borgin mukaan 10 markan seteleitä tunnetaan yhteensä 20 kappaletta. Paatelan kokoelmaan kuuluva 10 markan seteli lienee ainoa numeroitu ja signeerattu kappale. Käsittääkseni kaikki Köyliön vankileirin setelit ovat Museoviraston asettamassa maastavientikiellossa. Lisätietoja Köyliön vankileirin seteleistä saa muun muassa Numismaatikosta 1/1980 s. 5-6. ja Numisaatikosta 2/1980, s. 47.

Kuva: Myntkompaniet

Kuva: Myntkompaniet

Huutokauapssa on lisäksi myynnissä Helsingin olympialaisten kulta-, hopea- ja pronssimitalit sekä Suomen olympialaisten ansiomitalit mukaan lukien 1. luokan ansioristi, joka Tiaisen kirjassa on määritelty harvinaisuudeltaan R5.

Helsingin Olympialaiset 1952. Kultamitali. Halkaisija 51 mm, 70,65 g. Kuva: Myntkompaniet

Helsingin Olympialaiset 1952. Kultamitali. Halkaisija 51 mm, 70,65 g. Kuva: Myntkompaniet

Helsingin Olympialaiset 1952. Hopeamitali. Halkaisija 51 mm, 68,22 g. Kuva: Myntkompaniet

Helsingin Olympialaiset 1952. Hopeamitali. Halkaisija 51 mm, 68,22 g. Kuva: Myntkompaniet

Helsingin Olympialaiset 1952. Pronssimitali. Halkaisija 51 mm, 59,05 g. Kuva: Myntkompaniet

Helsingin Olympialaiset 1952. Pronssimitali. Halkaisija 51 mm, 59,05 g. Kuva: Myntkompaniet

Suomen Olympialaisten 1. luokan ansioristi, jota myönnettiin yhteensä 283 kappaletta. Kuva: Myntkompaniet.

Suomen Olympialaisten 1. luokan ansioristi, jota myönnettiin yhteensä 283 kappaletta. Kuva: Myntkompaniet.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s