He who dies with the most toys wins

Multimiljonääri Malcolm Forbesilla (1919–1990) oli tunnettu sanonta: ”Se voittaa kenellä on kuollessaan eniten leluja.” (eng. He who dies with the most toys wins.) Hän tuli tunnetuksi Venäjän keisariperheelle kuuluneiden Fabergén pääsiäismunien kerääjänä, ja hän omisti niitä kuolleessaan enemmän kuin kukaan muu yksityishenkilö. Vain Romanovien keisariperhe oli omistanut niitä häntä enemmän.

Forbes ei tiettävästi kerännyt rahoja, mutta sama kilpailuvietti on näkynyt myös rahojen keräilijöiden keskuudessa aina 1400-luvun lopulta nykypäivään saakka. Se on synnyttänyt monet merkittävät yksityiskokoelmat, joista osasta on myöhemmin muodostunut lopulta jopa kansallismuseoita.

MUSEOIDEN SYNTY
The British Museumin juuret ovat lääkäri ja keräilijä Sir Hans Sloanen (1660–1753) valtiolle testamenttaamassa käsikirjastossa ja 71 000 esineen kokoelmassa, joka muodosti vuonna 1759 avatun British Museumin kokoelman perustan. Tätä perustaa tukivat myöhemmin useat muut suurlahjoittajat ja nyt kyseinen museo on yksi maailman parhaimmista ja tunnetuimmista museoista kautta historian.

Useimmiten kansalliskokoelmien ja -museoiden perusta on hallitsijoiden yksityiskokoelmissa. Esimerkiksi Eremitaasin kokoelmat saivat alkunsa keisarinna Katariina II (1762–1796) yksistyisestä taidekokoelmasta. Kesti kuitenkin kauan ennen kuin Eremitaasi avasi ovensa yleisölle, sillä vasta vuonna 1852 sen ovet avattiin kaikelle kansalle. Koska museolaitoksen historia on yksistyiskokoelmissa, niin tästä johtuen ne olivat alkuaan hyvin harvojen nähtävillä. August II Väkevä oli ensimmäinen hallitsija, joka asetti yksityisen taidekokoelmansa kaikkien nähtäville, ja näin tuli perustaneeksi ensimmäisen julkisen museon. Tämä tapahtui Dresdenissä vuonna 1723.

Monet ensimmäisistä museoista olivat taidemuseoita. Nykyään hyvin harva ajattelee käyttö- tai juhlarahoja taide-esineinä, mutta useimmat taidekokoelmat sisälsivät tuolloin myös antiikin rahoja, sillä ovathan ne parhaimmillaan pienikokoisia taideteoksia. Yhä nykyäänkin jos avaat minkä tahansa kirjan antiikin taiteesta, niin jokunen kuva antiikin rahoista löytyy kirjan sivuilta.

Maailma on täynnä toinen toistaa upeimpia kokoelmia. Osa kokoelmista on niin vakuuttavia, että hengitys salpaantuu hetkeksi ja sydän jättää yhden lyönnin välistä.

Maailma on täynnä toinen toistaa upeimpia kokoelmia. Osa kokoelmista on niin vakuuttavia, että hengitys salpaantuu hetkeksi ja sydän jättää yhden lyönnin välistä.

KOKOELMAT
Erityisesti kiinnostava on se hetki, jolloin yksityisen kokoelman omistaja saavuttaa tietyn henkisen lakipisteen, jolloin hän tuntee kokoelmastaan niin paljon ylpeyttä, että asettaa kokoelmansa julkisesti kaikkien nähtäville. Kaikki kokoelmat ovat saaneensa alkunsa yhdestä ainoasta – kokoelman ensimmäisestä – esineestä. Yhden esineen kohdalla ei tietenkään vielä voida puhua kokoelmasta. Se milloin voidaan puhua kokoelmasta on hankalampi kysymys kuin alkuunsa voisi luulla. Filosofisesti saman kysymyksen voisi esittää muodossa kuinka monta hiekanjyvää tarvitaan hiekkakasan tekemiseen?

Kokoelmia on monenlaisia ja termi ”kokoelma” voidaan tietenkin määritellä eri tavoin. Olen tavannut ihmisiä, joiden kokoelma koostuu vain muutamasta 1900-luvulta peräisin olevasta rahasta. Tällöin omistajalla on ollut joku tietty hyvä syy miksi hän on päättänyt säilyttämään juuri kyseiset rahat. Violette Morinin esittämän jaottelun perusteella nämä kokoelman esineet kuuluvat elämänkerrallisiin esineisiin. Nämä ovat sellaisia, joilla on muista esineistä poikkeava suhde omistajansa välillä. Kyseiset esineet herättävät omistajassaan muistoja, ja ne sitovat omistajan tiettyyn aikaan ja paikkaan. Ne synnyttävät omistajassaan tuntemuksen ainutlaatuisuudesta, jonka vuoksi elämänkerralliset esineet kulkevat omistajansa mukana vuosikymmenien ajan usein tämän kuolemaan saakka. Minun kohdallani esimerkiksi toukokuun (2015) kuukauden esineenä ollut huonokuntoinen kuparimarkka vuodelta 1943 on elämänkerrallinen esine.

Parhaimmillaan museot ovat paikkoja, joista ei millään malttaisi poistua. Ehkäpä vain toinen keräilijä voi ymmärtää kuinka paljon vaivaa, rahaa, suhteita ja osaamista erinomainen kokoelma vaatii?

Parhaimmillaan museot ovat paikkoja, joista ei millään malttaisi poistua. Ehkäpä vain toinen keräilijä voi ymmärtää kuinka paljon vaivaa, rahaa, suhteita ja osaamista erinomainen kokoelma vaatii?

Mutta palataan takaisin aiheeseen. Normaalisti kokoelma koostuu useammasta esineestä, mutta pelkkä lukumäärä ei vielä tee kokoelmaa. Kokoelma on aina enemmän kuin osiensa summa. Kokoelma on muutakin kasa rivissä olevia rahoja. Kokoelma on tietyn aihepiirin ympärille keskittyvä kokonaisuus, ja sillä on tietty määränpää, jota se tavoittelee. Wikipedia määrittelee kokoelman kerätyksi valikoimaksi, joka on jonkin mallin mukaisesti järjestetty. Numismaattisilla kokoelmilla tavoitteena on yleensä aukoton kaiken kattava kunnoltaan virheetön kokoelma.

MIKSI KERÄTÄ?
Maailma on täynnä toinen toistaa upeimpia kokoelmia. Osa kokoelmista on niin vakuuttavia, että hengitys salpaantuu hetkeksi ja sydän jättää yhden lyönnin välistä. Upean kokoelman tai kokoelmaan kuuluva yksittäisen esineen tunnistaa siitä, että se aiheuttaa tunnereaktion. Onko maailmassa oikeastaan mitään paljon ihmeellisempään kuin, että joku esine voi aiheuttaa reaktion, jossa vapautuu dopamiinia, serotoniiniä ja oksitosiiniä. Tuolla hetkellä elämänlaatu paranee. Näin vanhempana olen tehnyt havainnon itsestäni keräilijänä. En tavoittele täydellistä kokoelmaa, vaan esineitä jotka synnyttävät minussa ihastusta. Esineitä, joita haluan ihastella päivittäin, ja olen onnellinen jos ne samat esineet aiheuttavat samanlaisen reaktion muissa ihmisissä.

Mainokset

One response to “He who dies with the most toys wins

  1. Mielenkiintoinen aihe – itseäni ovat aina kiehtoneet rahakokoelmien hallintaan ja hoitoon liittyvät asiat, pitkälle päässeet keräilijät sekä kokoelmien kohtalot omistajien kuoltua. Jonkinlaista suuruudenhulluutta itsellänikin on, sillä kartutan kokomaailman tyyppikokoelmaa 1900-luvulta tähän päivään. Olen pohtinut omia tarkoitusperiäni keräilyn suhteen ja samaistuisin kovin mielelläni entisaikojen suuriin keräilijänimiin. Haluan kartuttaa omaa ja muidenkin sivistystä rahojen välityksellä, mutta myös säilyttää niitä tuleville polville.

    Jonkin verran olen silmäillyt mm. museologian ja museohistorian kirjallisuutta kokoelmien hoitoon liittyen, koska haluaisin järjestää kokoelmaani ammattimaisemmin. Koska kartuttamiseen käytössä olevat varat ovat pieniä, olen kelpuuttanut kokoelmaani mm. kilorahaeristä huonokuntoisiakin moderneja kolikoita aukontäyttömielessä. Tässä kohtaa oman ajatteluni ja museologian välillä on ristiriitaa, sillä minä näen kokoelman tarkoituksen kannalta arvokkaana myös käyttöä nähneen yleisen kolikon tallettamisen kokoelmaan. Lyöntikiiltoisesta kolikosta toki saa parhaan käsityksen kuvien ja tekstien yksityiskohdista, mutta kiertänyt kolikko kantaa omaa viestiään rahan käytöstä. Esim. tiettyjen Afrikan maiden nykyrahat ovat kovassa käytössä ja siksi kuluneita, kun taas vaikka teollisuusmaiden rahat ovat yleisemmin hyväkuntoisia rahahuollon, nimellisarvojen ostovoiman ja muiden maksuvälineiden suosion takia.

    Toinen seikka missä on ristiriitaa, on kokoelman säilytys. Paperipussit olisivat hyviä tai mieluummin kabinetti, mutta toistaiseksi suurin osa kolikoistani on pahvisissa rahakehyksissä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s