Kuukauden esine: 1/2016

Tämän kuukauden esineenä on yhdysvaltalainen 5 sentin kolikko vuodelta 1906. Kyseessä ei ole mikään harvinainen raha ja näitä näkeekin kuluneena hyvin paljon myynnissä edulliseen hintaan.

Olen aikasemmin puhunut ns. Vau-efektistä eli rahoista, jotka aiheuttavat välittömästi positiivisen tunnereaktion. Olen tehnyt havainnon, että rahan kuntoluokalla on hyvin suuri merkitys siinä syntyykö tuo tunne vai ei. Kuluneita kappaleita tästä rahatyypistä katsoessani en koe yhtään mitään, vaan huomioni hakeutuu välittömästi muualle. Nähdessäni tämän rahan ensimmäisen kerran koin tuon tavoittelemani tunnereaktion ja tiesin välittömästi, että tuon minä haluan. Sama tunne minulle syntyy aina, kun näen tämän rahan kokoelmassani. Tämä osoittaa kuntoluokan merkityksen.

Välillä, kun pitää hyvin kulunutta rahaa kädessään on vaikea muistaa tai hahmottaa minkälainen pieni taideteos se on aikoinaan ollut. Kuluminen tekee hyvin harvoin rahalle oikeutta. Tällöin helposti unohtuu se, että aikoinaan kyseistä rahaa käyttäneet ihmisetkin ovat varmasti ihastelleet suoraan rahapajalta tulleita rahoja samalla tavalla kuin me ihastelemme vaikkapa uusimpia EUROPA-sarjan täysin sileitä 20 euron seteleitä. Kukaan meistä ei pysähdy ihastelemaan 10 vuotta kierrossa ollutta ruttuista viiden euron seteliä, vaikka hyväkuntoisena se saakin kiinnitettyä huomiomme. Jossain mielessä kuluminen vääristää kuvaamme historiasta.

USA_V_centsTämä rahatyypin historiasta vielä sen verran, että tämä rahatyyppi tuli käyttöön alun perin vuonna 1883, mutta tuolloin kolikon takasivulla ei lukenut sanaa ”CENTS”, vaan E pluribus unum”. Oletus nimittäin oli että kukaan ei voi erehtyä rahan nimellisarvosta – olihan se ilmoitettu takasivulla hyvin selkeästi roomalaisin numeroin ”V”. Yhdysvalloissa oli samaan aikaan käytössä 3 sentin raha, jossa nimellisarvo oli niin ikään ilmoitettu roomalaisin numeroin, joten rahapajalla ajateltiin, että sekaannuksia ei voi syntyä.

Väärentäjät hoksasivat kuitenkin välittömästi, että fyysiseltä kooltaan raha muistuttaa erehdyttävän paljon tuolloin käytössä ollutta 5 dollarin kultarahaa. Tämän seurauksena väärentäjät kultasivat näitä rahoja, ja nehän menivät vaivatta läpi. Kyse ei ollut mistään yksittäistapauksesta, vaan tapauksia oli niin valtavasti, että viranomaisten oli heti ryhdyttävä vastatoimiin jo samana vuonna laskettiin kiertoon rahoja, joissa takasivulla ollut E pluribus unum on korvattu sanalla ”CENTS.”

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s