Kuukauden esine: 4/2016

Tämän kuukauden esineenä Talvisodan muistomitali ulkomaalaisille rautaisena. Kyseistä rautaista mitalia jaettiin yhteensä yli 10 000 kappaletta vapaaehtoisesti tulleille ulkomaalaisille sotilaille. Tämän ohella on olemassa kolmiluokkainen – pronssinen, hopeinen ja kultainen – mitali Suomea muulla tavoin auttaneille henkilöille. Näin ollen mitaleita on yhteensä neljä erilaista.

tsmm_fePronssisia mitaleita jaettiin yhteensä 1961 kappaletta, hopeisia 42 kappaletta ja kultaisia mitaleita jaettiin yhteensä vain seitsemän kappaletta, jonka ohella Puolustusvoimain pääesikunnan kunniamerkkitoimisto luovutti Suomen Kansallismuseolle kultaisen jakamattoman kappaleen vuoden 1944 lopulla.

tsmm_takasivuMitalin on suunnitellut Aarno Karimo ja ulkomaalaisille suunnattu mitali eroaa ns. tavallisesta Talvisodan muistomitalista siten, että mitali on halkaisijaltaan 3 mm leveämpi ja sen takasivu on erilainen. Takasivulla on latinankielinen teksti: SUMMO IN PERICULO FAUTORIBUS ADIUTORIBUS FINLANDIA MEMOR (suom. Hyvällä muistava (tai kiitollinen) Suomi hyväntekijöilleen ja auttajilleen suurimman hädän hetkellä). Mitalin nauha on kaikissa samanlainen luonnollisesti.

Valtaosa rautaisista mitaleista on myönnetty ilman solkea, mutta mitalia myönnettiin myös niiden ja miekkojen kanssa. Yleisin näistä on LAPPI-solki miekkojen kanssa, joita etenkin ruotsalaisille sotilaille myönnettiin. Tämän ohella mitalia myönnettiin KENTTÄARMEIJA-soljella ilman miekkoja, jotka eivät rintamalla osallistuneet taisteluihin. Lisäksi mitalia on myönnetty KOTIJOUKOT-soljella etenkin tanskalaisille.

Lisätietoja:
Jani Tiainen, Suomen kunniamerkit.
Lars Stevnsborg, Kongeriget Danmarks Ordener Medaljer og Haederstegn 1500–2000.

Mainokset

3 responses to “Kuukauden esine: 4/2016

  1. Hei! Kiitos postauksesta ja blogista muutenkin, olen lähiaikoina alkanut suurella mielenkiinnolla seuraaman.

    Pieni korjaus metallin latinankieliseen suomennokseen, tuo ’summo in periculo’ oli jäänyt kääntämättä. Kirjaimellisesti teksti SUMMO IN PERICULO FAUTORIBUS ADIUTORIBUS FINLANDIA MEMOR itse asiassa tarkoittaa, ”Hyvällä muistava (tai kiitollinen) Suomi hyväntekijöilleen ja auttajilleen suurimman hädän hetkellä”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s