Pohjolan leijona & heittorahat

Lueskelen parhaillaan Mirkka Lappalaisen kirjoittamaa teosta Pohjolan Leijona: Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611–1632, joka kertoo Kustaa II Aadolfista. Voin lämpimästi suositella teosta kaikilla Suomen ja Ruotsin historiasta kiinnostuneille. Vaikka kyse ei ole numismaattisesta kirjasta, niin myös rahat tulevat kirjassa toisinaan esille. Esimerkiksi sivulla 136 kerrotaan, että kuninkaan kruunajaisten (1617) yhteydessä: Veromestari heitteli kadun molemmille puolille ”kuninkaan rahoja”. Niiden toiselle puolelle oli kuvattu kruunun läpi kasvava lilja.*

Heittoraha vuodelta 1617. Nimellisarvo 1/8 riikintaaleria. Paino 3,65 g. Kuva: Myntauktioner i Sverige AB

Heittoraha vuodelta 1617. Nimellisarvo 1/8 riikintaaleria. Paino 3,65 g. Kuva: Myntauktioner i Sverige AB

Kyseinen kohta kuvaa kuinka heittorahoja (ruots. kastmynt) heiteltiin Kustaa II Aadolfin kruunajaisia seuraamaan saapuneen väkijoukon sekaan Uppsalassa vuonna 1617. Edellä kerrotun kohtauksen heittorahoja tunnetaan yhden, puolen, neljäs- ja kahdeksasosan riikintaalerin arvoisina.

Heittorahat vastaavat usein rahajärjestelmän mukaisia rahoja, mutta tavallisista käyttörahoista poiketen niiden kuva-aihe eroaa tavallisista käyttörahoista. Ne ovat usein mitalin kaltaisia juhlarahoja, joita merkkipäivänä heiteltiin yleisön joukkoon. En tosin usko, että kaikista kookkaimpia riikintaalerinarvoisia (paino 28,7 grammaa!) heittorahoja olisi heitelty yleisön sekaan, vaan ne luultavasti jaettiin kädestä antaen, mutta mikään ei varmaan estänyt sitä etteikö pienempiä heittorahoja olisi voitu heittää väkijoukkoon.

Ruotsissa heittorahaperinne oli varmuudella käytössä 1600-luvulta aina 1800-luvun loppuun saakka. Suomalaisia 25 ja 50 pennin hopearahoja vuodelta 1876 sanotaan myös heittorahoiksi, mutta siitä ei ole todisteita, että Venäjän keisari Aleksanteri II olisi niitä vuoden 1876 vierailullaan Helsingissä nakellut yleisön joukkoon.

* Tieto perustuu kreivi Abraham Brahen päiväkirjamerkintöihin tuolta päivältä. Abraham Brahes tidebok 12.10.1617. Brahe [1920] s. 108.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s