Possesion

Luin tänään loppuun Erin L. Thompsonin uutuusteoksen Possesion: The Curious History of Private Collectros from Antiquity to the Present (Yale University Press, 2016). Kirja käsitteli yleisesti ottaen antiikin taiteen keräilyn historiaa, mutta teoksessa sivuttiin numismatiikkaan säännöllisin väliajoin, sillä onhan antiikin rahat usein nähty osana antiikin taidetta.

possessionKirja oli hyvin mielenkiintoinen ja herätti monia kysymyksiä ja pohdintoja pääni sisällä. Kirja sopi hyvin itsetutkiskeluun. Erin pyrki olemaan asettumatta kummankaan osapuolen – keräilijöiden tai museoväen – puolelle. Tässä hän onnistui vaihtelevalla menestyksellä. Jotta paketti pysyi kasassa, niin hän ohitti täysin esimeriksi Clain-Stefanellin kaltaiset henkilöt, jotka lukeutuvat molempiin ryhmiin.

Kritiikkiä keräilijöissä herätti odotetusti ryöstökaivaukset ja kokoelmien kartuttaminen hinnalla millä hyvänsä eli tietoinen lakien rikkominen. Hän paneutui teoksessaan yleisellä myös siihen kuinka keräilijät perustelevat keräilyään. Kautta historian keräilijät ovat sanoneet säilyttävänsä ja huolehtivansa esineistä tuleville sukupolville. Väitteen vastapainoksi Erin kertoi muutamasta 1700-luvulla eläneestä keräilijästä, jotka ovat toimineet nimenomaan päinvastoin puhdistaessaan ja entisöidessään (väärin) omistamiaan esineitä. Hän toki totesi, että museot myös perustelevat samalla syytä sitä miksi heidän kuuluu huolehtia löydöistä. Perustelu ontuu heti mikäli museo ei kykene täyttämään tätä perustehtävää. Jossain määrin Suomen tilanne sopii tähän hyvin esimerkiksi Museoviraston konservointijonon ollessa niin pitkä, että valtaosa maalöydöistä tulee tuhoutumaan seuraavan tai seuraavien vuosikymmenien aikana. En toki väitä, että ne säilyvät yhtään sen paremmin Pasin, Samin tai Liisan kirjahyllyssä ja yöpöydän laatikossa.

Kirjoittaja kertoo, että aikoinaan rahojen keräilijät pelastivat omiin kokoelmiinsa tärkeitä rahakätköjä, jotka muuten olisivat päätyneet sulatettavaksi. Hopea- ja kultarahojen sulattaminen oli Suomessakin yleistä vielä 1900-luvulla ja kyllähän nyt 2000-luvullakin tiedän monen kultakolikon päätyneen sulatettavaksi kullan korkean hinnan vuoksi. Harva maaliko itse asiassa tietää, että muinaismuistolaissa oleva kohta: ”… Milloin esine on jalometallia, on korvauksen vastattava vähintään esineen metalliarvoa korotettuna kahdellakymmenelläviidellä sadalta.” juontaa juurensa juuri tästä. Tällä lain kohdalla pyrittiin estää tärkeiden jalometallisten esinelöytöjen myyminen hopea- ja kultasepille, jotka olisivat sulattaneet löydöt ja tehneet niistä koruja.

Erin kritisoi (antiikin taiteen) keräilijöitä siitä, että näiden harrastus ruokkii laittomia kaivauksia. Samaan hengen vetoon hän toteaa myös museoiden kokoelmahankintojen kannustavan tähän. Moni museohan nykypäivänä kartuttaa kokoelmiaan ostamalla teoksia julkisista huutokaupoista sekä suoraan keräilijöiltä ja kauppiailta. Tällöin museo on itse asiassa asiakas siinä missä tavallinen keräilijäkin ja nykypäivänä millään esineellä on harvoin katkeamaton provenienssi.

Yksi kirjassa esitetty toteamus oli, että osa keräilijöistä kerää, koska museot eivät pysty tyydyttämään näiden tarvetta koskettaa ja tutkia autenttisia esineitä ammattitutkijoiden tapaan. Lukitsemalla esineet varastoihin ja vitriineihin museot synnyttävät tarpeen, jota ne eivät kuitenkaan tyydytä. Tällöin henkilön on ostettava esine jos toinenkin tyydyttääkseen tiedonjanonsa. Thompson kertoo, että aikoinaan Britanniassa lisämaksua vastaan esimerkiksi Oxfordin Ashmolen museossa tiettyihin esineisiin sai koskettaa luvan kanssa.

Luonnollisesti tekijä toteaa myös sen tosiasian, että länsimaisen museolaitoksen juuret ovat syvällä varakkaiden ja intohimoisten yksityiskeräilijöiden kokoelmisssa. Museoiden ei tule unohtaa omaa menneisyyttään.

Kirja oli paljon ajatuksia herättäviä faktoja ja väitteitä. Kun mietin omalla kohdallani miksi kerään näitä esineitä, niin rehellisesti sanottuna en osaa vastata. Se tulee hyvin syvältä biologiasta. Ehkä kyse on pohjimmiltaan siitä, että haluan järjestämisen ja luokitellun avulla ymmärtää asioita. Esimerkiksi Carl von Linnén kerrotaan saaneen ajatuksen eliöiden luokittelusta numismatiikan kautta. Rahoja pyöritellessään hän huomasi kuinka eri tavoin ne voi järjestää. Tämän ajatuksen hän siirsi suoraa eliöihin. Ehkä Kallesta poiketen minä vain jumituin rahoihin? Mene ja tiedä.

Hyvää viikonloppua.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s