Minulla on muutama patina-aihe vielä jäljellä, joten jatketaan vielä patinasta. Tällä kertaa aiheena on aavikkopatina (eng. desert patina), jolla tarkoitetaan kuparirahoissa olevaa hieman punertavan kellertävää patinaa. Kyseessä on syntytavaltaan hyvin poikkeuksellinen patina, vaikkakaan ei harvinainen. Muiden patinoiden tavoin aavikkopatinaa ei tulee poistaa rahoista, sillä se suojaa rahaa ja nostaa sen keräilyarvoa.
Näiden rahojen alkuperäksi (löytöpaikaksi) mainitaan usein Syyria tai Levantti. Tämä sopii hyvin yhteen aavikkopatinoitujen rahojen kanssa, sillä ne kaikki ovat tällä alueella käytössä olleita rahatyyppejä. Toki myös Pohjois-Afrikassa (esim. Ptolemaiosten Egypti) ja muissa Lähi-idän valtioissa on vastaavanlaisia hiekka-aavikoita, joissa olosuhteet aavikkopatinan muodostumiselle ovat suotuisat.
Ylärivissä Antiokhos VI Dionysoksen (n. 148–138 eaa.) ja bysanttilainen Herakleios (610–641) pronssiraha. Alarivissä kaksi arabialaista falssia 600-luvulta ja myöhäisroomalainen Aelia Eudoxian (400-404) kupariraha.
Aavikkopatinan syntytavasta ei ole paljoa virallista/tutkittua tietoa saatavana, mutta keskustelin asiasta kerran kemiasta tohtorin tutkinnon suorittaneen henkilön kanssa ja hän kertoi pohtineensa myös asiaa ja tulleensa siihen lopputulokseen, että erilaiset silikaatit (kuten hiekka) voivat tarttua metallipintaan jos kontaktiaika on riittävän pitkä. Antiikin rahojen kontaktiaikahan on usein jopa useita tuhansia vuosia, joten se selittää miksi aavikkopatinaa tavataan lähinnä yksinomaan antiikin ja varhaiskeskiaikaisissa (bysantin & 600–700 -lukujen arabialaisissa) rahoissa. Toisin sanoen aavikkopatina syntyisi kuivissa olosuhteissa, kun rahat ovat hyvin pitkään ns. puhtaan hiekan kanssa kontaktissa.
Jos jollain lukijoista on parempaa tietoa aavikkopatinasta, niin otan lisätiedon ilomielin vastaan.
rahakabinetti 