Kirjoitin alkuvuodesta kultarahoista, ja ajattelin tänäänkin aiheesta muutaman rivin kertoa.
Kultarahan sävy riippuu kullan puhtaudesta eli siitä kuinka paljon muita alkuaineita on metalliseoksessa. Rahoja on lyöty puhtaastakin kullasta, mutta yleensä siihen lisätään seosaineita, joilla lujitetaan metalliseos, sillä puhdas kulta on suhteellisen pehmeää, josta johtuen se mm. naarmuuntuu helposti, jolloin rahan käyttöikä lyhenee. Seoksen lujittuminen edellyttää, että seoksessa on sekä kuparia että hopeaa. Kultarahojen arvoa saatettiin myös tarkoituksella pudottaa seosaineiden avulla.
Kultaa (Au), hopeaa (Ag) ja kuparia (Cu) sisältävän seoksen värin riippuvuus eri metallien pitoisuuksista. Kuva: Wikipedia commons
Monet klassillisen kauden joonialaiset (etenkin fokaialaiset) ja lesboslaiset kultarahat on lyöty elektronista (eng. electrum), joka on luonnossa esiintyvä metalliseos, joka sisältää kultaa ja hopeaa. Kreikkalaiset erottivat toisistaan puhtaan kullan ja elektronin, sillä esimerkiksi Herodotos tietää, että keskenään saman kokoiset harkot keltakultaa (puhdasta kultaa) ja vaaleaa kultaa (elektronia) eivät ole saman painoisia. Pliniuksen puolestaa määrittelee elektronin kultaseokseksi, jossa on hopeaa vähintään 20 %.
Ghaznavidien dinaarien metalliseoksessa on kultaa noin 1/3 osaa, 2/3 hopeaa ja keskimäärin noin 5 % kuparia. Tätä kultaseosta ei kutsuta elektroniksi, vaan englanninkielisessä kirjallisuudessa sanalla pale gold, joka voidaan vapaasti kääntää kalpeaksi kullaksi. Termiä ”valkokulta” en käyttäisi, sillä sen merkitys voisi sekoittua nykykoruissa käytettyyn valkokultaan, joka sisältää joko nikkeliä tai palladiumia.
Itämaisten kultadinaarien keskinäin kultapitoisuus voidaan silmämääräisesti arvioida suhteellisen vaivatta.
Bysantin rahojen takasivulla usein lukee CONOB. Se on lyhenne Constantinopoli obryzum, jossa CON on lyhenne lyöntipaikastaan Konstantinopolista – paitsi että sitä käytettiin myös muiden paikkakuntien rahoissa(!) – ja OB puolestaan tarkoittaa hienokultaa, obryzum. Solidusten tapauksessa OB on sanottu viittaavan myös rahan painoon, sillä kreikkalaisena numerona OB vastaa 72 viitaten soliduksen painon olevan 1/72 roomalaista naulaa (328,9 g) eli yhdestä naulasta kultaa piti lyödä täsmälleen 72 keskenään saman painoista kultasolidusta. Jokaisen rahan paino oli näin ollen 24 karaattia.
Anastasios I (491–518) kultasolidus. Taustapuolella bysanttilaisille kultarahoille tyypillinen teksti ”CONOB”.
Numismaatikassa tätä kutsutaan italiankielisellä termillä al pezzo (suom. kappaleittain), joka viittaa siihen että jokaisen rahan paino tarkistettiin, että ne kaikki painavat keskenään saman verran. Rahat voitiin lyödä myös ns. al marco (painon mukaan), joka viittaa siihen, että esimerkiksi denaareita tuli lyödä yhdessä välissä 96 kappaletta naulasta puhdasta hopeaa. Samojen denaareiden paino sai kuitenkin vaihdella kohtuuden rajoissa – pääasia oli, että niitä lyötiin 96 kappaletta naulasta puhdasta hopeaa.
rahakabinetti 